Tärkeä osa arkeologin ammattia on inventointi. Nyt en puhu kauppojen tavaroiden laskemisesta tai museoesineiden kartoittamisesta ja kirjaamisesta, vaan arkeologisesta inventoinnista. Arkeologisen inventoinnin tarkoituksena on etsiä maastosta ennestään tuntemattomia muinaisjäännöksiä ja merkitä ne karttaan. Tämä on oleellinen osa arkeologiaa ja tiedon kartuttamista, sillä ellei muinaisjäännöksiä ole merkitty karttaan, ei niitä voi suojella eikä niitä pääse myöskään tutkimaan.
Yliopistossa
inventointia opetetaan opiskelijoille järjestämällä erillinen
inventointikurssi. Kurssin yhteydessä valitaan yleensä jokin tietty alue ja
lähdetään etsimään sieltä muinaisjäännöksiä. Minun vuosikurssini
inventointikurssi järjestettiin Länsi-Uudellamaalla Snappertunan alueella. Muutamalle
opiskelijalle tarjottiin myös mahdollisuus lähteä inventoimaan Venäjälle,
Viipurin eteläpuolelle entiseen Johanneksen pitäjään, nykyiseen Sovetskiin.
Minä ilmoittauduin tietenkin heti Venäjä-ryhmään. Lopulta pääsinkin mukaan
Johannekseen matkaavaan ryhmään, vaikka Snappertunan inventointia vetänyt
henkilö yrittikin hiillostaa minua ja saamaan minua mukaan sinne. Hän vetosi
suomenruotsalaisuuteeni ja siihen, että meillä on mökki siellä suunnalla. Olisi
varmaan ollut tosi mielenkiintoista inventoida myös Snappertunassa, mutta veri
veti Venäjälle.
Riina ja Christian Carpelan Johanneksessa. Kuva on muistaakseni Pirjo Uinon ottama ja meillä on siitä ainoastaan paperinen värituloste. |
Venäjälle
Johannekseen meitä lähti lopulta neljä opiskelijaa, minä, Henna, Jonina ja tuleva
vaimoni Riina. Lisäksi Suomen puolelta tuli liuta kokeneempia arkeologeja ja
Johanneksessa tapasimme venäläiset yhteistyökumppanimme Pietarin
tiedeakatemiasta, Sergein ja Mitjan. He tulivat hiukan paremmin tutuiksi myös myöhempien
yhteistyöprojektien yhteydessä, mutta Johanneksessa tapasin heidät siis
ensimmäistä kertaa. Sergein ja Mitjan lisäksi meillä oli apuna eläkkeellä oleva
venäläisarkeologi Astahov, joka toimi myös autokuskinamme.
Ennen kun
jatketaan inventoinnin parissa, on pakko kertoa muutama sana Astahovista. Hän
oli hyvin lempeännäköinen ja mukava henkilö ja hänen Ladansa kulki mistä vaan.
Jos jokin osa meni rikki, häneltä löytyi aina uusi osa takaluukusta. Meitä
vuotta aiemmin inventoimassa olleet opiskelijakaverimme kertoivat, kuinka
heidän ollessa Astahovin kyydissä, auton takarengas oli irronnut kesken matkan.
Se ei ollut Astahovia hetkauttanut, vaan mies oli tyynesti astunut autosta
ulos, hakenut renkaan ja etsinyt uudet pultit takaluukusta. Kun rengas oli
kiinnitetty uudelleen, jatkui matka niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Astahov oli myös
ollut mukana venäläisten kaivausretkellä Siperian saarilla. Siellä hänen
tehtävänään oli ollut suojella leiriä jääkarhuilta. Astahov kertoi, kuinka hän
kerran oli lähtenyt leiristä ilman kivääriä ja kävellyt solan läpi. Vastaan oli
tietenkin juuri silloin tullut jääkarhu. No, karhu ja Astahov olivat molemmat
kävelleet solan läpi vastakkaisiin suuntiin, katselleet toisiaan ja jatkaneet
sitten matkaa ilman suurta draamaa. Näiltä Siperian kaivauksilta muuten löytyi
maailman vanhin tuore kakka, jonka routa oli säilönyt maassa tuhansia vuosia.
Kyseessä oli koiran kakka ja ainakin vuosia kaivausten jälkeen kakka oli vielä säilössä
Mitjan oman kodin pakastimessa. Ties vaikka olisi siellä edelleenkin.
Johanneksen ympäristö oli hyvin luonnonvarainen ja rakennukset ränsistyneitä.. Tässä pyörätuolissa istuva mies kalastaa Rokkalanjoessa. Kuva Riina Koivisto. |
Päästiin kauas
Johanneksen inventoinnista, joten palataan siihen. Inventoinneissa hyvät
maastokartat ovat erittäin tärkeitä. Niistä pystyy lukemaan maastomuotoja ja
korkeuskäyriä, jotka ohjaavat mahdollisille muinaisjäännöksille. Meidän
karttamateriaali koostui suomalaisten sotia ennen laadituista 1930-luvun
kartoista. Kartat osoittautuivat erinomaisiksi, sillä seutu ei loppujen lopuksi
ollut paljoa siitä ajasta muuttunut. Inventointireissu tuntuikin välillä aikamatkalta
1930-luvun Suomeen. Alue oli hiukan metsittynyt ja rakennukset eivät olleet
kaksinaisessa kunnossa, välillä niistä löytyikin vain kivijalka, mutta uutta
rakennuskantaa Johanneksessa oli vain vähän.
Inventoinnissa
liikuimme pienissä ryhmissä eri alueilla. Minä olin samassa ryhmässä Mitjan ja
Riinan kanssa. Liikuimme paljon ihmisten pihapiireissä, eikä aina ollut aikaa
käydä esittäytymässä. Yleensä ihmiset suhtautuvat arkeologeihin positiivisesti,
mutta aina ei voi olla varma mitä muut ajattelevat. Niinpä sydän löi
ylimääräisen kerran, kun näimme meitä vastaan tulevan tädin kahden ison
susikoiran kanssa. Täti osoittautui kuitenkin erittäin hyväsydämiseksi ja
koiratkin olivat hyvin kilttejä. Kun Mitja oli saanut selitettyä keitä olemme ja mitä olemme tekemässä, täti
pyysi meitä odottamaan hetken. Hän riensi kohti navettaa ja palasi pian ison
lasipurkin ja likaisen maitolasin kanssa. Lasipurkissa oli vastalypsättyä
lämmintä lehmänmaitoa, jota hän tarjosi meille. Se oli ensimmäinen kerta, kun
itse sellaista maistoin. Ja kun sain lasin tyhjättyä, lasi täytettiin saman
tien uudelleen ja sain juoda toisenkin lasillisen perään. Ihan hyvää se oli.
Oli vaan ihmeellistä juoda maito lämpimänä, kun on tottunut juomaan sitä kylmänä.
Ja se likainen lasikin hiukan mietitytti. Tilanne saatiin kuitenkin hoidettua
kunnialla ja muistelen edelleen lämmöllä vieraanvaraista tätiä, joka halusi
tarjota meille parasta mitä häneltä löytyi.
Täti tarjosi minulle ja Mitjalle lasipurkista vastalypsättyä lehmänmaitoa. Kuva Riina Koivisto. |
Tarjoiluista
puheen ollen, kävimme yhtenä iltana syömässä Johanneksen ainoassa hotellissa.
Muita asiakkaita ei juuri ollut ja saimme eteemme pitkät hienot menyyt. Kaikki
seurueessamme kävi läpi ruokalistaa ja valitsi mieleisensä. Tovin odottelun
jälkeen useimmille ilmoitettiin, että valitettavasti keittiöstä ei juuri nyt
löydy kyseistä ruokalajia. No, valitsimme sitten uudet. Sama juttu, juuri niitä
ei löytynyt. Kysyimme siis, mitä tarjoilija suosittelee. No kun kerran
kysyttiin, niin pihvi sienikastikkeella oli päivän erikoinen. Päädyimme koko
ryhmä tilaamaan sellaiset ja niin saimme kaikki pikkuhiljaa ruokaa. Nälkäkin
oli ehtinyt jo tulla pitkän maastossa vietetyn päivän päätteeksi.
Ai löydettiinkö Johanneksesta
myös muinaisjäännöksiä? Kyllä löydettiin. Esimerkiksi kivikautinen asuinpainanne
ja monia muita kivikautisia asuinpaikkoja sekä alueen ensimmäinen kuppikivi. Hieno
reissu kaiken kaikkiaan!